
Aitta
Vanha vilja-aitta Paakarin Pysäkin kahvilan pihapiirissä kutsuu vieraita nauttimaan aittakahveista. Siellä, tunnelmallisessa ympäristössä, voi kokea palan historiaa ja nauttia leivonnaisten lomassa ainutlaatuisista hetkistä. Kahvilamme ei ole pelkkä paikka, se on tarina, joka elää jokaisessa suupalassa ja jokaisessa hymyssä.

Paakarin aitan tarina alkoi jo 1800 luvulla kun se tuotiin hirsi kerrallaan Wanhankosken tilalle. Ennen vanhaan aitat tehtiin kestämään aikaa ja ne siirtyivät ihmisten mukana kun asuinpaikkaa vaihdettiin. Muistona tästä on vanha numerointi aitan seinässä. Hirret merkattiin numeroilla, jolloin ne voitiin kasata uudelle paikalle oikeassa järjestyksessä, näin aitta oli helpompi rakentaa uudelleen. Tämä aitta on voinut matkata Wanhankosken tilalle ja edelleen Paakarin Pysäkille vaikka eteläpohjanmaalta kun tilan vanhin isäntä sieltä aikanaan on tänne muuttanut.
Aitta on toiminut vuosisadan ajan viljavarastona. Viljat on puitu, kuivattu ja varastoitu aitan viljalaareihin, joista jyviä on haettu tarpeen mukaan myllyyn vietäväksi. Ajan saatossa viljavarastoja ei ole enää tällaisena tarvittu ja tämäkin vilja-aitta on jäänyt tyhjilleen. Aitan tarinan on haluttu jatkuvan ja sen vuoksi se on tuotu Paakarin Pysäkin takapihalle kaikkien meidän iloksi. Viljalaarit on sisältä purettu ja yläkertaan on rakennettu portaat. Näin aitan tunnelmaa pääsee kaikki aistimaan. Sisällä voi käydä juomassa aittakahvit ja samalla voi katsella vanhoja tavaroita, jotka kertovat tarinoita vanhasta aitan ajasta.



